Eilen jo katselin nimipäivän olevan Arilla. Pilvinen ja utuinen aamu. Vaimo lähti ajelemaan Vantalle töihin, aamu kahvin jälkeen. Luin aamu lehden Kymen Sanomat ja jatkoin kahvittelua. Herättelin Ollin puoli kahdeksalta ja muut kahdeksalta. Siitä he vuoron, perään lähtivät kouluun. Vaimo soitteli päässensä töihin, eikä matkalla ollut mitään isompia ongelmia.
Eilen ajoin saabilla huoltoon ja kyselin onnistuisiko pakokaasu analyysi. Raskoneella jossa huollatan k-auton sanottiin , ettei heillä henkilöautoihin ole laitteita. Neuvoivat muutaman paikan, menin ensin tutuimpaan, eli Vianorille. Ei meillä... ja niin poispäi, vastiltiin, ihmettelinkin, että neuvottiin siihen taloon sehän on rengsa liike. No menin seuraavaan, ei tule mieleen nyt sen nimi, mutta kuitenkin Jylpyssä. Pakokaasu testi onnistui, siihen meni noin kymmenen minuuttia. Ajelin siitä sitten K1 katsastukseen, sain ajan heti. Neuvottiin, että ota siitä kahvia. Sain mukin automaatista täynnä mustaa kahvia, se oli kuumaa, sormet meinasi palaa, eli sormia poltti. En kerennyt ryystää mukia puoleenkaan väliin, kun katsastus mies tervehti ja otti paperini korista. Ajoi sen sisälle, menin katsomaan vierestä mitä tapahtuu. Ei toimi mittarin valot, takana maadoitus onkelma, kun on vilkku päällä takavalot himmenevät vilkun tahdissa. Sitten nostettiin auto ylös. Voi voi, näin oven helman aivan hirveässä kunnossa, muuten pohja näytti hyvältä, siihen asti, kun se sillä isolla rekkiraudalla alkoi sohia. Se tai hän tiesi mihin sillä tähtää. Ehjän näköistä, mutta se selitti, tässä kiintopisten yläpuolella on sellainen kolo, johon kertyy kaikenlaista moskaa ja rauta heilui muhjun muhjun, täytyy vähän hitsata uutta peltiä. Vielä se kaivoi pari, muhjun muhjun paikkaa. Oikeastaan ne olivat pieniä vikoja. Ovista hän ei puhunut mitään. Jarrut pitivät tasaisesti, lukuun ottamatta vasenta etu pyörää, joka jäi laahaamaan. Okei laitan auton kuntoon, ajoinhan sillä vuoden katsastamata. En aikonut sitä enääkatsastaa, kun kustannukset tuntui edellisen katsastajan puheita muistellen suurilta. Olen nyt ylen tyytyväinen, ehkä satasella selviän korjaus kuluista.
Kahvia juodessani aamulla, näin aura-auton ikkunasta, menevän ohitse. Mieleen tulivat vallit liittymissä. Laitoin takin päälleni ja menin lapioimaan vallit pois. Piha liittymä ja kuorma-auton liittymä. Heitelin kokkareista lunta pois liittymistä ja näin alhaalla vanhan naisen olevan samoissa puuhissa omalla piha liittymällä.
Käynnistin k-auton ja availin portit, takarengas oli todennäköisesti tyhjä, mutta en välittänyt siitä, koska takalaita nostin ei toiminun, enkä saanut kompuraa viriteltyä toimimaan.
Ajelin autosähkö liikkeseen, josta olin aikaisemmin ostanut ja asennuttanut uuden moottorin takalaita nostimeen. Kyselin olko heillä kiireitä ja sieltä tuli vastaus, meillä ei ole kiire. Vastasin, ettei minullakaan ole kiire. Selittelin ongelmani ja sain heti sen työn alle tutkittavaksi. Hän tiesi mitä teki, vartti tunti ja nostin toimi. Itse etsin vikaa monta kertaa, viimeinen toimiva käyttö oli , kun laitoin nostimen kiinni, eikä mitään vikaa ollut. Sitten, kun yritin avata niin ei tapahtunut mitäään, enkä minä vikaa löytänyt.
Syöttävä virta johto (ohjaus virta johto) oli katkennut syöpymällä alustassa.
Olimpa taas tyytyväinen, menimme konttoriin laskua tekemään, Olisiko kymppi liikaa hän sanoi.
No eihän se kymppi mitään ole ajattelin, mutta sanoin , täytyy katsoa onko sitä rahaa lompakossa, kun korttti ain käytetään. Ei löytynyt, kuin seitsemän euroa, se riitti hänelle. Taas olin tyytyväinen.
Ajoin siitä suoraan Vianorille paikkauttamaan paripyörien vasemman puoleists sisempää rengasta, koska se saamari vuosi ja oli vaikea täyttää. Pääsin sisään heti, irroiteltiin rengas ja etsittiin vikaa, ei löytynyt renkaasta, venttiili vuoti vähän. Katseltiin niitä renkaita, vanhat kovat ja pykineet, eivät enää kestä kauan. Rengas koko on ongelma, niitä ei enää valmistete, jostain voi saada vanhoja runkoja, jotka pinnataan.
Peruuttelin auton tontillemme, avasin perälaita nostimen ja olin taas tyytyväinen, en ollut saanut sitä auki kuukauteen, nyt se toimi hienosti.
Samppa oli menossa koris harkkoihin, suunniteltiin kyytiä ja se järjestyi poikien vanhempien kesken.
Sitten Saabilla Vaasa & Vaasa leipmoon, tuoreita ranskiksia neljä, moni vilja viipaleita yksi ja viinereitä neljä. Siten ajoin keskustaan, siihen sen paikan eteen jossa on kymmenen minuutin parkki paikka kiekolla, lähellä Otto maattia, josta saa rahaa seteleinä omalta tililtä. Siitä suunnistin alkoon hakemaan puna viiniä hanapakkauksessa. Siitä Langinkosken kautta Prismaan.
Jotain syötävää piti keksiä. Tänään laitetaan hunaja marinoituja broilerin suikaleitaja nuudelia.
Laitoin takka uuniin sytykkeiksi pari maitotölkkiä, vähän paperia ja tyhjän hana pakkauksen kuoret. Puita ei ollut riittävästi , joten nostin korin näkösälle toivoen jos joku huomaisi sen. Olli kävi kyselemässä kuuden kieppeissä jokohän laittaa nuudelit? Sanoin, että siinä seitsemän aikoihin vasta. Olin aikaisemmin Elisalle kertonut ruoka suunnitelmistani.
Samppa tuli harkoista, Olli ja johanna laittoivat hunaja marinoidut broileri suikaleet ja nuudelit. Ruoka oli ilmeisesti hyvää, koska sitä ei jäänyt tähteeksi.
Elisa huomasi siinä välillä puu korin olevan tyhjä ja haki sen korilisen puita. Myöhemmin kysyi luvan mennä minun koneelle yläkertaan mesettämään, kun siellä on "vielä"toimiva webkamera.
Koejailen virheitä myöhemmin. läppärillä kirjoittamalla peukalot osuvat huomaamatta hiiren tilaan ja kursori hyppää minne sattuu joten käsittämättömät sanat ja lauseet johtuu myös siitä.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti