maanantai 2. maaliskuuta 2009

Hiihtoloma viikko 9

Nyt alkaa hiihtoloma. Lapsilla on omat suunnitelmat loman viettoon. Ei jaksa nousta ylös vielä, no puoleltapäivin sitten. Itsekkin pyörin punkassa vaimon kanssa kymmeneen asti. Nuorin nousi kyllä jo kahdeksalta katsomaan lasten ohjelmia. Olli oli töissä lauantaina ja lähti sunnuntaina Nurtsille veljensä ja kavereitten luo. Mukaan tietenkin tärkein hiihtoloma väline, läppäri. Vaimon kanssa meni mukavasti, nautittiin lomasta, hänkin oli lomalla. Tiisai iltana vaimo lähti myös Nurtsille Elisan kanssa, koska vaimon piti mennä pariksipäiväksi töihin ja Elisa kavereille.
Keskiviikona keskipäivän aikaan tuli tieto, vanhimman veljensä kyydissä mukana oli Elisa ja toyota lyheni parikymmentä senttiä etupäästä. Kuorma-auto oli kovempi. Onneksi kummallekkaan ei käynyt mitään. Nuoret ei malta ajaa varovasti, se oli jo toinen romuksi ajettu. Hyvinhän tämä hiihtoloma menee, ei vielä ole päästy hiihtämään tai laskettelemaan.
Torstaina ehdotin Sampalle ja Johannalle hiihto lenkkiä Karhuvuoressa, ei nyt kiinnostaut, oli päästävä kaverille. Kävin kastelemassa kukat Pyhtäällä. Illalla tulivat äidin kyydissä kasi lomalaista. Kolarista ei paljon puhuttu, mutta se selvästi vaikutti mielialaan.
Perjantaina olikin sitten suoja keli. Pelatessa ja kavereilla pelatessa meni sekin päivä.
Meni se lauantaikin, mutta sunnuntaina menimme laskettelemaan Uuperiin. Otettiin kolmen tunnin liput Sampalle ja Johannalle. Sampalla oli minun sukulais poika kaverina. Elisalla oli jalkapallo peli samaan aikaan. Tulimme vaimon kanssa kotiin, jossa Elisa kiukkuisena harmitteli, kun Samppa oli jo päässyt laskettelemaan. Pienen neuvottelun jälkeen suostui Elisa pyytämään kaverin mukaan laskettelemaan. Vietiin tytöt mäkeen pariksi tunniksi ja ostettiin jatkoliput pienemmille, kun eivät halunneet vielä pois. Vaimon kanssa odotettiin ja joutessamme luimme lehtiä kahvikupin ääressä.
Olimme päässeet hiihtolomalla suksille. Poistullessamme kaikki olit tyytyväisiä, vaika autossa oli ahdasta ja kosteaa. Olli oli koko päivän Hesessä töissä.
Illalla huonoja uutisia, esikoisen tyttöystävä sairaalassa omasta syystään, ei mene hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti